– ja nyt hän seisoo keittiön lattialla, Halloween-asu lainehtien rinnassaan, silmät loistavat. Minä katselen häntä, sormet vasten pöydän reunaa, missä on 12 astia: hänen pieni ruokakuppinsa, lautansa, kolme lasia (yksi limua, yksi vettä, yksi jota hän "kokeili" maistaa), isovanhemmien astiat, ja pari ylimääräistä lautasia, joille hän laittoi leivänpalasia "lemmikille" (vaikka meillä ei ole lemmikkejä).
"Pese minut?" hän toistaa, ja työntää kätensä eteenpäin – sormet on peittynyt juustolla, kasvomilla on makaronijälki. Minä nauran, ja otan hänen kätensä. "Ensiksi me pesemme astiat, sitten sinut", sanon. Hän pudistaa päätään: "Eivät astiat, minä!" Mutta sitten hän huomaa, että hänen leivänpalat lemmikille ovat vielä lautasella, ja sanoo: "Tai me pesemme yhdessä?"
Me menemme vesiputkeen. Hän avaa vettä, ja veden ääni on hänen korvissaan musiikkia. Hän pyyhkii astioita nuolilla, minä autan. Kun astiat ovat valmiit, hän tarttuu minuun, ja sanon: "Nyt pese minut!" Tämä on perjantaina illalla – ei kiirettä, vain 12 astia, yksi pieni poika, ja vettä, joka laskee sormien läpi. Tämä on elämä: pienet lauseet, isot hetket.Aterimet 12 kpl. Pese minut
2026-09-08 15:15:22
Aterimet 12 kpl. Pese minut.
Tämä on perjantaina illalla 6-vuotiaan Luan suosituin lause. Hän on juuri syönyt makaronilaatikon, kera juustokastiketta ja Aterimet 12 kpl. Pese minut – ja nyt hän seisoo keittiön lattialla, Halloween-asu lainehtien rinnassaan, silmät loistavat. Minä katselen häntä, sormet vasten pöydän reunaa, missä on 12 astia: hänen pieni ruokakuppinsa, lautansa, kolme lasia (yksi limua, yksi vettä, yksi jota hän "kokeili" maistaa), isovanhemmien astiat, ja pari ylimääräistä lautasia, joille hän laittoi leivänpalasia "lemmikille" (vaikka meillä ei ole lemmikkejä).
"Pese minut?" hän toistaa, ja työntää kätensä eteenpäin – sormet on peittynyt juustolla, kasvomilla on makaronijälki. Minä nauran, ja otan hänen kätensä. "Ensiksi me pesemme astiat, sitten sinut", sanon. Hän pudistaa päätään: "Eivät astiat, minä!" Mutta sitten hän huomaa, että hänen leivänpalat lemmikille ovat vielä lautasella, ja sanoo: "Tai me pesemme yhdessä?"
Me menemme vesiputkeen. Hän avaa vettä, ja veden ääni on hänen korvissaan musiikkia. Hän pyyhkii astioita nuolilla, minä autan. Kun astiat ovat valmiit, hän tarttuu minuun, ja sanon: "Nyt pese minut!" Tämä on perjantaina illalla – ei kiirettä, vain 12 astia, yksi pieni poika, ja vettä, joka laskee sormien läpi. Tämä on elämä: pienet lauseet, isot hetket.
– ja nyt hän seisoo keittiön lattialla, Halloween-asu lainehtien rinnassaan, silmät loistavat. Minä katselen häntä, sormet vasten pöydän reunaa, missä on 12 astia: hänen pieni ruokakuppinsa, lautansa, kolme lasia (yksi limua, yksi vettä, yksi jota hän "kokeili" maistaa), isovanhemmien astiat, ja pari ylimääräistä lautasia, joille hän laittoi leivänpalasia "lemmikille" (vaikka meillä ei ole lemmikkejä).
"Pese minut?" hän toistaa, ja työntää kätensä eteenpäin – sormet on peittynyt juustolla, kasvomilla on makaronijälki. Minä nauran, ja otan hänen kätensä. "Ensiksi me pesemme astiat, sitten sinut", sanon. Hän pudistaa päätään: "Eivät astiat, minä!" Mutta sitten hän huomaa, että hänen leivänpalat lemmikille ovat vielä lautasella, ja sanoo: "Tai me pesemme yhdessä?"
Me menemme vesiputkeen. Hän avaa vettä, ja veden ääni on hänen korvissaan musiikkia. Hän pyyhkii astioita nuolilla, minä autan. Kun astiat ovat valmiit, hän tarttuu minuun, ja sanon: "Nyt pese minut!" Tämä on perjantaina illalla – ei kiirettä, vain 12 astia, yksi pieni poika, ja vettä, joka laskee sormien läpi. Tämä on elämä: pienet lauseet, isot hetket.
Kommentti